Savivesi tehdään suljettuun juomapulloon sekoittamalla suhteella 1 tl savea ja 0,5 – 1 tl luonnonsuolaa litraan vettä. Saven määrä on tällöin noin 5 grammaa litrassa. Alkuvaiheessa voi käyttää myös 0,5 tl savea litraan sekoitussuhteena, jolloin vältetään mahdollisia voimakkaampia puhdistumisreaktioita kuten vatsavaivoja, ummetusta tai ripulia.
Miten juodaan?
Savivesi ravistetaan ennen juontia jotta koko savi tulee nautituksi pienissä erissä. Liuos myös juodaan janoon eli kun ensimmäiset janon tunteet ilmaantuvat niin silloin kannattaa juoda. Janoon juodessa juotava imeytyy toisin kuin aikataulutetusti juotuna jolloin usein suuretkin määrät juodusta nesteestä jää imeytymättä.
Miksi juoda savivettä?
Savet ovat vetypitoisia alumiinisilikaatteja, jotka laajasti määriteltynä muodostavat äärimmäisen pienen osan maaperästä, maakerroksista, kivistä ja vedestä ja muodostuvat hienojakoisista savimineraaleista kuten kvartsista, karbonaatista ja metallioksideista. Suurimmat alkuainepitoisuudet saven pinnalla ovat kalsium, magnesium, vety, kalium, typpi, natrium, rikki, kloori, fosfori ja happi. (Bhattacharyya & Gupta, 2007) Argitalin juotavassa vihreässä savessa alkuainejakauma on pii 38,7%, kalsium 19,6%, alumiini 10,7%, rauta 5,3%, magnesium 2,1%, kalium 2,0%, natrium 0,9%, titaani 0,8%, fosfori 0,2%, mangaani <0,1% sekä loput 19,3% määrittelemätöntä palamisjäännöstä joka on pääosin happea ja vetyä. Alkuainejakauma riippuu maaperästä mistä se otetaan.
Geofagia määritellään taipumuksena syödä savea tai maata (Abrahams et al., 2006). Carretero (2002) kuvaa kolme syytä miksi savea syödään: ruoansulatuskanavien suojeleminen, ummetuksen poistaminen ja ripulin vähentäminen. Savi toimii kalsiumin lähteenä ja savessa on myös muut luutumiseen tarvittavat mineraalit, joten se toimii kovakudosten kuten luiden, rustojen, kynsien jne. rakennusaineena. Saven emäksisyydestä riippuu voiko sitä käyttää myös veren ja kehon kudosten puhdistamiseen.
Viidenkymmenen ikävuoden jälkeen yksi kolmesta naisesta ja yksi kahdeksasta miehestä kärsii luun murtumasta osteoporoosin seurauksena. Tätä yleistä luusairautta kuvataan luumassan ja luutiheyden laskuna johtuen luun rakenteen muuttumisesta. Lääketieteen professori Walter Willet esitti 1979 mielenkiintoisen kalsiumparadoksin liittyen Suomessakin yleiseen luuloon maitotuotteiden vaikutuksesta kalsiumin lähteenä. Jos luut vaativat kalsiumia, niin silloin ihmisillä, jotka saavat paljon kalsiumia, pitäisi olla vahvat luut. Miksi kuitenkin lantion murtumiset ovat harvinaisia Singaporessa, jossa aikuiset eivät juo maitoa ja yleisiä Pohjoismaissa, joissa ruokavalio sisältää paljon maitotuotteita? (Gomes & Silva, 2007)
Toisin kuin moni ihminen ajattelee osteoporoosi ei ole pelkästään kalsiumin puutosta luissa. Kalsium on tärkeä osa, mutta ei riittävä. Fosfori, magnesium, strontium, fluori ja pii ovat muut tärkeät alkuaineet. Strontium esimerkiksi on suhteellisen suuri kationi, joka osallistuu kalsiumfosfaatin rakenteen muodostukseen luustossa. Viime aikoina on myös kehitetty lääkkeitä, joiden vaikuttavana aineena on strontiumranelaatti. Strontiumranelaattilääkettä on testattu kliinisissä kokeissa naisilla, jotka kärsivät vaihevuosien jälkeisestä osteoporoosista. Kokeet todistivat, että lääke vaikuttaa luuston muodostumiseen ja samanaikaisesti hidastaa luuston heikentymistä. (Gomes & Silva, 2007)
Paracelsuksen (eli vuosina 1493-1541) mukaan “kaikki aineet ovat myrkkyjä, ei ole olemassa ainetta, joka ei olisi myrkky, oikea annostus erottaa myrkyn lääkkeestä”. Tämä tarkoittaa sitä, että tietyn ainesosan annostus voi vaihdella organismien välillä, mutta käyttäytyminen on aina saman kaavan mukaista. Liian pienet annostukset johtavat puutostilaan, oikean suuruinen annostus ideaaliseen vaikutukseen ja liian suuret annostukset myrkytystilaan. Esimerkkejä tästä laista on jodin puutostila, joka voi johtaa kilpirauhasen vajaatoiminta, kun taas jodin yliannostus voi johtaa kilpirauhasen liikatoimintaan. Rikkaat orgaaniset maaperät ja emäksiset savipitoiset maaperät sisältävät paljon jodia. Fluori (fluoridin muodossa) voi stimuloida luuston muodostumista ja on todistettu, että pienillä annoksilla fluoridia juomavedessä voidaan vähentää hampaiden hoitoa. Toisaalta, suuret määrät fluoridia voi aiheuttaa hampaiden ja luuston liiallista fluoraantumista. Terveysongelmat voivat johtua myös metallimyrkytyksestä kuten liiallisesta lyijyn, elohopean tai arsenikin saannista. Selenoosi, manganoosi, berylloosi, sideroosi ja baritoosi ovat muita sairauksia, jotka johtuvat liiallisesta seleenin, mangaanin, berylliumin, raudan ja bariumin saannista. (Gomes & Silva, 2007)
Saven syönti
Saven syöntiä eli geofagiaa on tutkittu 378 raskaana olevalla kenialaisnaisella, joista 65% ilmoitti syöneensä savea ennen raskautta. Keskimääräinen päiväannos savea oli 44.5 g raskauden aikana ja 25.5 g imetyksen aikana. Naiset ja lapset tällä alueella kärsivät tunnetusti ravintoaineiden puutoksesta kuten raudasta, mikä oletetaan johtuvan heidän heikosta viljapitoisesta ruokavaliosta, jossa on vain vähän eläintuotteita. (Luoba, 2004). Kenian rannikolla yhdellä klinikalla 56% raskaana olevista naisista ilmoitti syövänsä savea ja Ghanassa tehdyssä tutkimuksessa 63% raskaana olevista naisista söi savea. Keskimääräinen päiväannos Kenian rannikolla oli 41.5 g, Sierra Leonessa 40-80 g ja Ghanassa 30 g. Koululaiset länsi-Keniassa söivät keskimäärin 28 g savea päivässä. (Luoba, 2004)
Hooda et al. ja Wiley & Katz ehdottavat, että savesta saadaan kalsiumia, joka korvaa maitotaloustuotteiden saannin. Kalsium on erittäin tärkeää raskauden aikana, koska silloin lapsen luusto muodostuu. Tämä teoria antaisi toiminnallisen selityksen sille, miksi raskaana olevat naiset ovat selkein saven syöntiä harrastava ryhmittymä. (Tateo & Summa, 2007) Dominy et al. (2004) kyseenalaistavat kuitenkin saven hyödyt mineraalien saannissa, koska mm. eläimet, joilla on jo paljon mineraaleja ruokavaliossa syövät savea. He kuitenkin esittävät, että savi on hyödyllistä suolistoa ärsyttävien ainesosien eliminoinnissa. Tällaisia ovat esim. kasvien pilkkoutumisen seurauksena vapautuvat toissijaiset aineenvaihduntatuotteet ja ripulia aiheuttavat enterotoksiinit. Maaperien saviosuus voisi suojella suoliston pintaa ristiinvaikuttamalla glykoproteiinien kanssa suoliston limakalvolla. Koska myrkyt ja tanniinit vaivaavat suoliston pintaa, niin näiden ainesosien sitominen saven avulla on johtava hypoteesi saven syönnin syyksi eläimillä. Savet joilla on korkea kationivaihtokapasiteetti voivat myös sitoa ripulia aiheuttavia enterotoksiineja. Huomioitavaa on myös, että ihmiset, jotka syövät savea ilmoittavat ripulin lievittämisen syyksi syödä savea.
Savien vertailua
On olemassa monentyyppistä savea. Bhattacharyya & Gupta (2007) loivat katsauksen kaoliniitti- ja montmorilloniitti saviin raskasmetallien sitojina. He selvittivät savien kykyä sitoa arsenikkia, kadmiumia, kromia, kobolttia, kuparia, rautaa, lyijyä, mangaania, nikkeliä ja sinkkiä. He havaitsivat, että montmorilloniitilla ja sen muokatuilla versioilla kuten bentoniittisavilla on paljon suurempi metallinsidontakapasiteetti kuin kaoliniittisavella. Usein montmorilloniittisaven sitomiskapasiteeti oli jopa kolme kertaa suurempi. Montmorilloniittimolekyylirakenteella on negatiivinen sähkövaraus 0.8 yksikköä jokaista molekyyliyksikköä kohden ja tämä on syy miksi sillä on ylivoimainen sitomiskapasiteetti. Huomattavaa on myös havainto, että useiden raskasmetallien sitomiseen vaikuttaa nesteen pH ja pH:n kasvaessa sidotun aineen määrä kasvaa. Kun verrataan muihin halpoihin sitomisaineisiin savien on havaittu olevan joko parempia tai yhtä hyviä sitomiskapasiteetiltaan ja savea on helposti saatavilla. Emäksisyydeltään parhaita savia ovat montmorilloniitti- ja bentoniittipohjaiset raakasavet, joiden pH-arvo on luokkaa 9-11. Kuumennetut savet ovat emäksisyydeltään hivenen heikompia ollen pH-arvoltaan noin 8-9.
Savien turvallisuus
Kalsiummontmorilloniittia on testattu joukolla vapaaehtoisia lyhytaikaisessa kokeessa, jotta saven käytön turvallisuus saataisiin määriteltyä. Tulokset osoittavat, että savi on suhteellisen turvallinen materiaali ihmisten nautittavaksi: vain lieviä ruoansulatuksellisia vaikutuksia kuten mahakipua, turpoamista, ummetusta, ripulia ja ilmavaivoja havaittiin joillakin osallistujilla nautittuaan 1.5 g tai 3 g savea päivässä kahden viikon ajan. (Tateo & Summa, 2007)
Loppupäätelmät
Tutkijat ovat siis sitä mieltä, että savea pitäisi käyttää suolisto-ongelmien ja raskasmetallien poistamiseen elimistöstä. Jotkut ovat sitä mieltä, että eläimet rakentavat luustonsa savesta. Raamattu sanoo, että meidät on tehty savesta. Todennäköisesti savi parantaa immuunipuolustusta, koska usein saviveden juonnin alkuvaiheessa ihmiset saavat flunssantyyppisiä reaktioita, jotka ovat kehon keino poistaa kuona-aineita. Jotkut ihmiset myös näyttävät saavan hyperkalkemiaprofiilinsa pois kuivatun veren kuvista savivettä säännöllisesti juomalla. Jos veressä on siis liikaa kalsiumia, niin tällöin kalsiumin imeytymiseen tarvittavien ainesosien lisääminen voi olla hyödyllistä. Myös magnesiumpuutokseen savi auttaa koska savessa on noin 5 % magnesiumia kokonaispainosta. Savesta ei D-vitamiinia saa, mutta piitä, fosforia, strontiumia ja muita kalsiumin imeytymiseen ja luuston rakentumiseen vaikuttavia aineita kylläkin. Dominy et al. (2004) muistuttaa, että jopa nisäkkäät, joilla on suuret lisääntymiskustannukset syövät maata huolimatta suuresta riskistä joutua saalistettavaksi saven syönnin aikana. Ilman saviapajataistelua jauhemuotoista savea löydät luontaistuote- ja hyvinvoinnin verkkokaupoista esimerkiksi Healthylifestä (etukoodi: Vapaa10).
Viitteet
Abrahams, Follansbee, Hunt, Smith & Wragg (2006), Iron nutrition and possible lead toxicity: An appraisal of geophagy undertaken by pregnant women of UK Asian communities, Applied Geochemistry 21, 98-108.
Bhattacharyya & Gupta (2008), Adsorption of a few heavy metals on natural and modified kaolinite and montmorillonite: A review, Advances in Colloid and Interface Science 140, 114-131.
Carretero (2002), Clay minerals and their beneficial effects upon human health. A review, Applied Clay Science 21, 155-163.
Dominy, Davoust & Minekus (2004), Adaptive function of soil consumption: an in vitro study modeling the human stomach and small intestine, The Journal of Experimental Biology 207, 319-324.
Gomes & Silva (2007), Minerals and clay minerals in medical geology, Applied Clay Science 36, 4-21.
Luoba, Geissler, Estambale, Ouma, Magnussen, Alusala, Ayah, Mwaniki & Friis (2004), Geophagy among pregnant and lactating women in Bondo District, western Kenya, Trans. of the Royal Society of Tropical Medicine and Hygiene 98, 734-741.
Tateo & Summa (2007), Element mobility in clays for healing use, Applied Clay Science 36, 64-76.
Tateo, Summa, Giannos & Ferraro (2006), Healing clays: Mineralogical and geochemical constraints on the preparation of clay-water suspension (“argillic water”), Applied Clay Science 33, 181-194.
